Tulehan tutustumaan

Kuhmolainen sairaanhoitaja ja biolääketieteen opiskelija. Kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja ja Kainuun hyvinvointialueen valtuutettu. Tieteen, taiteen ja luonnon ystävä. Viiden tytön äiti. Siinäpä tiivistetysti.
Kerron kuitenkin enemmän. Olen syntynyt ja kasvanut Kainuussa. Vuosituhannen vaihteessa Kainuu ei tarjonnut riittävästi työtä ja elinmahdollisuuksia niitä tahtovalle nuorelle tekijälle. Siitäpä kehkeytyi parinkymmenen vuoden reissu pääkaupunkiseudulle ja sen läheisyyteen. Sieltä palasin muutama vuosi sitten, eväänä koulutusta, monipuolista työkokemusta, perhe-elämää, monipuolista kulttuuria, tiedettä, ihmiskontakteja ja ties mitä. Nyt tätä kotiseutua vasta arvostaakin oikein kunnolla, kun on aikansa romunnut muualla.
Sairaanhoitajana on tullut työskenneltyä vuosia, suurimmaksi osaksi Helsingissä Meilahden sairaalassa ensin neurologisten potilaiden parissa ja sittemmin päivystyksessä. Rakastan tätä työtä. Se ihmisten parissa oleminen, potilaiden tarinat, käsinkosketeltava yhteen hiileen puhaltaminen työyhteisössä, lääketieteen monipuolisuus ja mahdollisuus puhuttelevat minua yhä. Toisaalta koen palavaa intoa tieteen pariin, joskus halusin olla biologi. Siksi biolääketieteen opinnot ovat minulle juurikin mieleisät. Toisaalta kaipaan todella usein potilastyöhön ja sitä upeaa tiimin tukea. Mitä minusta tulee isona. Vaikea vielä sanoa, mutta olen todella innoissani Alzheimerin tautiin liittyvästä tutkimuksesta, mistä tein kanditutkielmanikin. Itä-Suomen Yliopistossa on mukava opiskella. Perheellinen ei kuitenkaan voi rahatta opiskella, siksi palkkatyötä teen tällä hetkellä täällä Kainuussa Terrafamen kaivoksen laboratoriossa akkukemikaalien parissa.
Politiikkaan minut oikeastaan potkaistiin Kainuuseen paluun jälkeen. Ja tämä on tuntunut juuri siltä omalta tieltä. Aina olen ollut mielelläni kantaa ottamassa, seurannut maailman menoa ja pyrkinyt vaikuttamaan asioihin. Melkeinpä outoa, etten aikaisemmin ole lähtenyt tähän mukaan. Nyt kuitenkin vahvasti tässä mukana ja mielessä on pyörinyt myös ajatus hankkia ainakin jonkin verran koulutusta politiikan saralta.
Kuhmon kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana saa katsella aitiopaikalta kotikaupungin asioita. Vahvan sotealan taustan omaavana oli hienoa päästä Kainuun hyvinvointialueen valtuutetuksi ja hyvinvointi- ja yhdyspintalautakunnan jäseneksi. Suurena luonnon ystävänä minulla on vahva kiinnostus ympäristöasioihin ja siksi paikallisen jäteyhtymän Ekokympin hallituksen jäsenenä on mukava toimia. Täällä kotipaikkakunnalla Kuhmossa on haaveena rakentaa uusi soteasema vanhan ränsistyneen tilalle, minulla on ilo toimia tämän rakennustoimikunnan puheenjohtajana.
Demari olen suurella sydämellä. Jokainen meistä lienee jonkinlaisen pohdinnan puolueen suhteen käynyt, niin minäkin. Vahva on ollut ajatus tästä jo pitkään, ja nyt tässä mukana ollessa iloitsen suunnattomasti siitä, miten voikaan olla ympärillä niin paljon samanhenkisiä ihmisiä. Demareiden ihmisläheisyys, heikompien tukeminen, työntekijän puolustaminen, ympäristön arvostaminen ja yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon kunnioittaminen ovat minulle todella tärkeitä asioita niin politiikassa kuin muussakin elämässä.
Äitinä oleminen on se elämäni parhain tehtävä. Viisi tytärtäni ovat iloni ja ylpeyden aiheeni. Kolme heistä on jo mahtavia aikuisia naisia ja kaksi nuorimmaistakin yläkoulua ahkeroivat.
Luonto on meille suomalaisille todella tärkeä elementti. Siksi täällä Kuhmossa on erityisen mieleistä elellä. Luonto on tässä ihan lähellä, siellä mieli lepää, olipa sitten kävelyllä, sienestämässä tai kalastamassa.
Musiikin suurkuluttajana saan voimia erityisesti live keikoista. Metallimusiikin voima on sitä minun suurinta sielunruokaa. Näillä keikoilla tulee käytyä usein ja parhaimmillaan ympäri maailmaa. Harrastelen viulun ja pianon soittoa, ja siksipä myös tämmöinen kevyempi musiikki puhuttelee.
Viulu on soittamisen lisäksi mielenkiintoinen kapistus, sillä rakentelen ensimmäistä viuluani kansalaisopistossa. Tämä on vienyt aivan mennessään. Lisäksi olen innostunut neulomaan villapaitoja.
Tavoitteeni politiikassa ovat luettavissa tällä sivustolla, käythän tutustumassa paremmin. Lisäksi kannattaa ottaa seurantaan sivuni facebookissa ja instagramissa, sekä Kuhmon demareiden somekanavat, sieltä on lähes päivittäin tietoa tekemistäni ja mielipiteistäni.