Blogi

Terveys ja hyvinvointi edelle

Ihmisten sosioekonominen asema sekä terveys ovat yhteydessä toisiinsa. Ylimpääntuloluokkaan kuuluvat ovat terveempiä ja elävät pidempään. Alimpaan tuloluokkaan kuuluvillaterveys on heikoin, ja he käyttävät vähiten terveyspalveluita.FCG:n tekemissä laskelmissa todetaan, että mikäli alimpaan tuloviidennekseen kuuluvatsaataisiin huolehtimaan terveydestään yhtä hyvin, kuin toiseksi alimpaan…

Antti Lindtman vierailulla

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kävi täällä Kainuussa vierailulla. Lauantaina söimme Vuokatissa illallista Antin ja ehdokkaiden kesken. Kävimme mielenkiintoisia keskusteluja mm lähestyviin vaaleihin liittyen. Sunnuntaina pidimme vaalikiertueen Kajaanin ja Sotkamon toreilla sekä Kuhmossa kahvila Juttuassa. Mukavasti oli väkeä liikenteessä ja saatiin…

Pienen puolella

Ihmisten terveys, hyvinvointi ja turvallisuus ovat minulle erityisen tärkeitä asioita. Mielestäni nämä asiat ovat hyvinvointivaltiossa yksi tärkeimmistä toiminnan tavoitteista. Nämä sisältävät monenlaista toimintaa. Esimerkiksi hyvin toimivat terveyspalvelut tuovat ihmisille turvallisuuden tunnetta ja vankka koulutus mahdollistaa pärjäämisen työelämässä ja luo siten…

Näillä mennään!

SDP:n eduskuntavaaliohjelma julkaistiin viikonloppuna. Olen lukenut tätä julkaisua kerta toisensa jälkeen ja voin sanoa vahvasti, että näiden tavoitteiden takana seison hyvin vankasti. Ja olen itsekin osallistunut näiden tekoon sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta. Yritän tiivistää parhaat palat demareiden tavoitteista: 🌹 Panostetaan…

Se tavallinen työntekijä

Eilen meillä Kainuun demareilla oli vaalistartti Kajaanissa. Siellä pyörähti mukava määrä ihmisiä jutulla. Kiitos mukavasta tapahtumasta ja runsaasta keskustelusta. Paikalla oli myös Kainarin toimittaja tekemässä juttua meidän ajatuksista. Näin jälkeenpäin huomasin, että kyllä me todella ollaan työväenpuolueen ehdokkaita kaikki, kun…

Terveisiä Oulusta

Lauantaina 21.1.23 Ajelimme Ouluun, mukana lisäkseni Ensio ja Marjo-Riikka Kuhmon demareista. Oulussa oli meidän vaalitilaisuus, valokuvaus ja videokuvaus. Ministeri Tytti Tuppurainen piti loistavan esityksen päivän polttavista aiheista ja antoi vastauksia useisiin mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin. Vaalityötä on luvassa kovalla tahdilla seuraavat…

Mitä maksaa kilo maksaa

Sairaudet ja sosiaaliset ongelmat ne vasta kalliiksi tuleekin yhteiskunnalle. Siksi niitä pitäisi ehkäistä tehokkaasti. Sote-uudistuksen yksi tavoitteista oli juurikin kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja. Sitä kohti meidän on syytä mennä. THL:n sivustolta löytyy paljon mielenkiintoista faktaa sairauksien ja syrjäytymisen aiheuttamista kustannuksista…

Antti Rinne vierailulla Kainuussa

Eduskunnan varapuhemies Antti Rinne ilahdutti meitä vierailullaan Kainuussa 27.11.2022-28.11.2022. Olin Antin mukana koko Kainuun kierroksen ajan ja tähän kierrokseen mahtui monen monta erilaista kohdetta. Kierroksen aikana tavattiin paljon ihmisiä ja syntyi runsaasti keskustelua. Viesti Kainuun eri kolkista oli jokseenkin sama;…

Ajatuksia työmarkkinoilta

Kainuussa lama-ajan nuoruuden viettäneellä on edelleen vaikeuksia ymmärtää, miten ollaan nyt tilanteessa, että osaavasta työvoimasta on huutava pula. Mutta siinä tilanteessa todella ollaan. Ja veikkaanpa, että ne yritykset, jotka ymmärtävät huolehtia työntekijöiden hyvinvoinnista, kilpailukykyisestä palkkauksesta sekä uralla kehittymisestä, ovat tässä…