
SDP:n eduskuntavaaliohjelma julkaistiin viikonloppuna. Olen lukenut tätä julkaisua kerta toisensa jälkeen ja voin sanoa vahvasti, että näiden tavoitteiden takana seison hyvin vankasti. Ja olen itsekin osallistunut näiden tekoon sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta. Yritän tiivistää parhaat palat demareiden tavoitteista:
🌹 Panostetaan koulutukseen ja sivistykseen vahvasti ja monipuolisesti. Koulutuksen pohja tehdään jo varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa, mahdollistetaan yhdenvertainen mahdollisuus ammatilliseen koulutukseen kaikille. Osaaminen on yhteiskuntamme menestyksen tae.
🌹 Parempi työelämä. Reilut työelämän säännöt ja sopimisen kulttuuri. Tavoitteena on 80 % työllisyysaste, joka vahvistaa myös valtion taloutta.
🌹 Kilpailukykyä ja kasvua toimivan yhteiskunnan avulla. Toimivat liikenneyhteydet, saavutettavuus.
🌹 Toimivia sosiaali- ja terveyspalveluita kaikille. Sosiaaliturva uudistus, joka kannustaa osallistumaan ja torjuu köyhyyttä. Oikeasti toimivaa terveydenhuoltoa.
🌹 Arvokasta ja aktiivista ikääntymistä. Eläkejärjestelmän kestävyyden varmistamista ja pienimpien eläkkeiden korottamista. Ikäihmisten toimivia palveluita ja turvallisia asumisratkaisuja. Vanhusten hoivan turvaamista ja omaishoidon tukemista.
🌹 Parasta perhepolitiikkaa. Vammaisten oikeuksien vahvistamista. Yksin asuvien kuulemista.
🌹 Vahvaa puuttumista ilmastokriisiin ja luontokatoon. Kiertotalouteen siirtymistä ja kestävän kuluttamisen helpottamista. Energiapolitiikka, joka turvaa puhtaan ja edullisen energian yrityksille ja kotitalouksille.
🌹 Elinkeinopolitiikka, joka luottaa tutkimukseen, teknologiaan ja uteliaisuuteen.
🌹 Turvallista yhteistyön maailmaa. Parempaa varautumista tulevaisuuden kriiseihin. Kestävän kehityksen tavoitteiden edistämistä globaalisti. Vahvempaa ja sosiaalisempaa EU:ta. Kokonaisturvallisuutta koko yhteiskuntaan.
🌹 Kestävä talous. Kahden prosentin talouskasvua. Reilu talouspolitiikka, joka suojaa ja vahvistaa hyvinvointivaltiota. Tavallisen ihmisen ostovoimasta huolehtiminen. Vahva työllisyys julkisen talouden vahvistamiseksi.
🌹 Ennakkoluulottomia säästöjä; suurimmat säästöt saadaan terveyden ja työkyvyn ylläpitämisen kautta. Toiminnan uudistamisen ja viisaiden hankintojen kautta saatavat säästöt.
Tässäpä tärkeimmät erittäin tiiviissä paketissa. Näiden takana on helppo olla. Tulen avaamaan näitä asioita paremmin lähiaikoina. Pysykäähän siis kuulolla 😊Ai niin, tää kuva otettiin syksyllä. Kiitos vielä KipinäMedia Tämä kuvaa erinomaisesti tämän hetken ajatuksia vaaliohjelmasta. Paljon hyvää on ilmassa 😊
Kommentit