Antti Lindtman vierailulla

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kävi täällä Kainuussa vierailulla. Lauantaina söimme Vuokatissa illallista Antin ja ehdokkaiden kesken. Kävimme mielenkiintoisia keskusteluja mm lähestyviin vaaleihin liittyen.

Sunnuntaina pidimme vaalikiertueen Kajaanin ja Sotkamon toreilla sekä Kuhmossa kahvila Juttuassa. Mukavasti oli väkeä liikenteessä ja saatiin paljon mielenkiintoisia keskusteluja aikaan.

Kun tänne Kuhmoon asti joku päättäjistä haluaa tulla, tahdon aina laittaa edes pienen palasen täältä mukaan. Antille kotiin vietäväksi laitoin loistavan luontokuvaajamme Ville Heikkisen valokuvakalenterin. Lyhyen Kuhmo-kirroksen aikana Antti sai tutustua Kuhmo-taloon ja hotelli Kalevalaan. Kiitos näiden mahdollistaneille.

Kuhmo teki vaikutuksen Anttiin. Kerroin meidän vahvuuksista ja myös haasteista. Joskos näiden keskusteluiden myötä taas hitusen etenisi esimerkiksi meidän saavutettavuus.

Kommentit

Jätä kommentti